Jotain teki mieli taas leipoa ja niinpä päädyin tekemään hyydykekakkua niistä raaka-aineista joita kaapista löytyi. Kaappeihin on kerääntynyt aika paljon suklaata ym. (aina kun pitää ostaa kaappiin varalle jotain ) joten olen koittanut lähiaikoina keksiä sellaisia leipomuksia että saisin hieman tuota varastoa tyhjenemään ennen kuin menevät vanhaksi. 

Kakussa perinteinen Digestive-keksipohja ja täytteeseen laitoin kuningatarrahkaa, mascarponea, kermavaahtoa, valkosuklaata, mustikoita ja sitruunamehua. Kakun hyydytin liivatteella ja päälle laitoin tuoreita vadelmia sekä valkosuklaata. Maku oli ihan ok, kuitenkin melko mieto. Seuraksi olisi sopinut hyvin jokin vahvemman makuinen marjakastike tmv.

Koska en ole hyydykekakkuja pitkiin aikoihin tehnyt, huomasin että reunakalvoa kaapistani ei löydy. Sillä kun saisi niin helposti sileät reunat kakkuun. Jouduin siis käyttämään leivinpaperia reunoilla, kelmusta jää mielestäni herkemmin painaumia reunoille.